Tekijä: Tunnelmanrakentaja

  • Työkaveri on jonkun työpäivän tärkein kohtaaminen

    Työkaveri on jonkun työpäivän tärkein kohtaaminen

    Työkaveri on jonkun työpäivän tärkein kohtaaminen

    Työpäivän aikana tapahtuu paljon.

    Palavereita.

    Sähköposteja.

    Asiakaskohtaamisia.

    Deadlinen lähestymistä.

    Kiirettä.

    Kaiken tämän keskellä on helppo unohtaa yksi asia.

    Työpaikka ei ole vain paikka, jossa tehdään töitä.

    Se on myös paikka, jossa ihmiset kohtaavat toisiaan.

    Joka päivä.

    Emme koskaan tiedä koko tarinaa

    Kun kohtaamme työkaverin aamulla, näemme yleensä vain pienen osan hänen päivästä.

    Emme tiedä, miten hän nukkui.

    Emme tiedä, mitä hän pohtii.

    Emme tiedä, millaisia huolia hän kantaa mukanaan.

    Emme tiedä, onko hän juuri saanut hyviä vai huonoja uutisia.

    Näemme vain sen ihmisen, joka seisoo siinä hetkessä edessämme.

    Ja silti juuri siinä hetkessä voimme vaikuttaa enemmän kuin arvaammekaan.

    Pienet kohtaamiset eivät ole pieniä

    Usein ajattelemme, että merkitykselliset hetket ovat suuria.

    Kehityskeskusteluja.

    Palkankorotuksia.

    Tärkeitä päätöksiä.

    Todellisuudessa työpäivän tunnelma rakentuu usein paljon pienemmistä asioista.

    Tervehditäänkö?

    Hymyilläänkö?

    Kiitetäänkö?

    Kysytäänkö aidosti, miten toisella menee?

    Kuunnellaanko vastaus?

    Nämä hetket kestävät ehkä muutaman sekunnin.

    Silti niiden vaikutus voi kantaa koko päivän.

    Jokainen haluaa tulla nähdyksi

    Työelämässä puhutaan paljon osaamisesta.

    Tavoitteista.

    Tuloksista.

    Niillä on paikkansa.

    Mutta niiden rinnalla kulkee toinenkin tarve.

    Tarve tulla nähdyksi ihmisenä.

    Ei vain työntekijänä.

    Ei vain roolina.

    Ei vain tehtävänimikkeenä.

    Vaan ihmisenä.

    Joskus yksi lause voi merkitä enemmän kuin osaamme kuvitella.

    ”Huomasin, että hoidit tuon tilanteen todella hyvin.”

    ”Kiitos avustasi.”

    ”Miten sinä jaksat?”

    Hyvä tunnelma syntyy ihmiseltä ihmiselle

    Työilmapiiriä käsitellään usein organisaatiotasolla.

    Mutta lopulta tunnelma syntyy ihmisten välissä.

    Sinun ja minun välissä.

    Yhden keskustelun aikana.

    Yhden kohtaamisen aikana.

    Yhden työpäivän aikana.

    Kulttuuri ei ole vain yrityksen ominaisuus.

    Se on ihmisten yhteinen tapa kohdata toisensa.

    Meistä jokainen rakentaa työpäivää

    Joskus ajattelemme, että työilmapiiri on johdon vastuulla.

    Tai esihenkilöiden.

    Heillä onkin suuri vaikutus.

    Mutta samalla jokainen työyhteisön jäsen rakentaa työpäivän tunnelmaa omilla teoillaan.

    Sanoillaan.

    Asenteellaan.

    Kohtaamisillaan.

    Pienillä asioilla, joita ei voi kirjata strategiaan.

    Entä jos olisit tänään jonkun päivän valopilkku?

    Tämä ei tarkoita, että pitäisi olla jatkuvasti iloinen.

    Tai kantaa vastuuta muiden tunteista.

    Se tarkoittaa jotain paljon yksinkertaisempaa.

    Sitä, että kohtelee toista ihmistä arvokkaana.

    Ehkä tervehtii.

    Ehkä kuuntelee.

    Ehkä huomaa.

    Ehkä kiittää.

    Joskus juuri ne hetket jäävät mieleen kaikkein pisimpään.

    Lopuksi

    Työpäivän aikana kohtaamme usein kymmeniä ihmisiä.

    Useimmat kohtaamiset unohtuvat nopeasti.

    Mutta osa jää mieleen.

    Usein siksi, että joku sai meidät tuntemaan itsemme nähdyksi.

    Siksi kannattaa muistaa yksi yksinkertainen asia:

    Työkaveri ei välttämättä muista kaikkea, mitä sanoit.

    Mutta hän saattaa muistaa pitkään sen, miltä seurassasi tuntui olla.

    Kirjoittajalta

    Et ehkä koskaan saa tietää, kuinka paljon yksi ystävällinen kohtaaminen merkitsi toiselle.

  • Yrityskulttuuri näkyy siinä, mitä tapahtuu silloin kun kukaan ei katso

    Yrityskulttuuri näkyy siinä, mitä tapahtuu silloin kun kukaan ei katso

    Yrityskulttuuri näkyy siinä, mitä tapahtuu silloin kun kukaan ei katso

    Moni yritys osaa kertoa arvonsa.

    Ne löytyvät verkkosivuilta.

    Ne löytyvät esityksistä.

    Ne löytyvät toimiston seiniltä.

    Arvot voivat olla esimerkiksi:

    • luottamus
    • kunnioitus
    • yhteistyö
    • vastuullisuus

    Ne kuulostavat hyvältä.

    Mutta lopulta yrityskulttuuria ei määrittele se, mitä seinällä lukee.

    Sitä määrittelee se, mitä ihmiset tekevät silloin, kun kukaan ei katso.

    Kulttuuri ei ole puhetta vaan käyttäytymistä

    Yrityskulttuuri kuulostaa joskus suurelta ja vaikeasti hahmotettavalta asialta.

    Todellisuudessa se näkyy hyvin konkreettisissa hetkissä.

    Miten puhumme ihmisestä, joka ei ole paikalla?

    Miten suhtaudumme virheisiin?

    Pidämmekö lupauksemme?

    Autammeko kiireessä?

    Jaammeko tietoa vai pidämmekö sitä vallan välineenä?

    Näissä hetkissä kulttuuri muuttuu sanoista teoiksi.

    Todellinen kulttuuri näkyy paineen alla

    On helppo olla ystävällinen silloin, kun kaikki sujuu hyvin.

    On helppo puhua yhteistyöstä silloin, kun aikaa on riittävästi.

    Mutta entä silloin, kun:

    • tulee kiire
    • tapahtuu virhe
    • asiakas on tyytymätön
    • tavoitteet uhkaavat jäädä saavuttamatta

    Juuri silloin yrityksen todellinen kulttuuri näkyy.

    Palaammeko syyllisten etsimiseen?

    Vai etsitäänkö ratkaisuja yhdessä?

    Ihmiset seuraavat tekoja enemmän kuin ohjeita

    Työyhteisöissä opitaan paljon ilman koulutuksia.

    Ihmiset tarkkailevat toisiaan.

    Miten esihenkilö toimii?

    Miten kokeneemmat työntekijät toimivat?

    Mistä palkitaan?

    Mitä katsotaan läpi sormien?

    Näistä syntyy hiljainen viesti siitä, mikä on oikeasti hyväksyttävää.

    Ja usein tuo viesti vaikuttaa enemmän kuin yksikään ohjekirja.

    Kulttuuri rakentuu joka päivä

    Yksi yleisimmistä väärinkäsityksistä on ajatus siitä, että yrityskulttuuri olisi projekti.

    Todellisuudessa se on jatkuva prosessi.

    Jokainen kohtaaminen rakentaa sitä.

    Jokainen päätös rakentaa sitä.

    Jokainen keskustelu rakentaa sitä.

    Myös silloin, kun siitä ei puhuta lainkaan.

    Siksi kulttuuri ei synny henkilöstöpäivässä.

    Se syntyy maanantaina.

    Ja tiistaina.

    Ja keskiviikkona.

    Asiakkaat näkevät lopputuloksen

    Asiakkaat eivät yleensä näe yrityksen sisäisiä keskusteluja.

    He eivät tiedä, mitä palavereissa tapahtuu.

    Mutta he näkevät seuraukset.

    He kokevat yhteistyön.

    Palvelun.

    Luottamuksen.

    Tai niiden puutteen.

    Siksi yrityskulttuuri ei ole vain sisäinen asia.

    Se näkyy lopulta myös ulospäin.

    Lopuksi

    Yrityksen arvoja on helppo kirjoittaa.

    Vaikeampaa on elää niitä todeksi joka päivä.

    Todellinen yrityskulttuuri ei näy ensimmäisenä verkkosivuilla.

    Se näkyy ihmisten välisissä kohtaamisissa.

    Tavassa, jolla puhumme toisistamme.

    Tavassa, jolla toimimme silloin, kun kukaan ei ole katsomassa.

    Ja ehkä juuri siksi yrityskulttuuri on yksi organisaation rehellisimmistä peileistä.

    Kirjoittajalta

    Yrityksen kulttuuri ei ole sitä, mitä siitä kerrotaan.

    Se on sitä, mitä ihmiset tekevät silloin, kun kukaan ei katso.

  • Mitä tapahtuisi, jos kohtelisimme työkaveria kuin tärkeää asiakasta?

    Mitä tapahtuisi, jos kohtelisimme työkaveria kuin tärkeää asiakasta?

    Mitä tapahtuisi, jos kohtelisimme työkaveria kuin tärkeää asiakasta?

    Useimmat yritykset käyttävät paljon aikaa asiakaskokemuksen kehittämiseen.

    Mietitään, miten asiakas kohdataan.

    Miten häntä kuunnellaan.

    Miten hänen ongelmansa ratkaistaan.

    Miten hänelle viestitään.

    Miten hänen kokemuksestaan tehdään mahdollisimman hyvä.

    Ja hyvä niin.

    Mutta joskus olen miettinyt yhtä kysymystä:

    Mitä tapahtuisi, jos käyttäisimme edes osan samasta huomiosta myös työyhteisön sisällä?

    Asiakkaalle annamme aikaa

    Kun asiakas ottaa yhteyttä, pysähdymme kuuntelemaan.

    Kysymme tarkentavia kysymyksiä.

    Yritämme ymmärtää hänen tilanteensa.

    Harva meistä vastaisi asiakkaalle:

    ”Minulla ei ole nyt aikaa tähän.”

    Silti työpaikoilla saatamme joskus ohittaa toisemme kiireessä.

    Emme pahuuttamme.

    Vaan siksi, että arki vie mukanaan.

    Mutta jokainen ihminen haluaa tulla kuulluksi.

    Myös työkaveri.

    Asiakkaan kokemuksesta ollaan kiinnostuneita

    Moni yritys kerää aktiivisesti palautetta asiakkailtaan.

    Kysyy, miten palvelu onnistui.

    Mikä voisi olla paremmin.

    Mitä asiakas tarvitsee.

    Mutta kuinka usein kysymme saman toisiltamme?

    Miten sinä voit?

    Mikä helpottaisi työtäsi?

    Miten voisimme tehdä tämän paremmin yhdessä?

    Joskus yksi kysymys voi kertoa enemmän arvostuksesta kuin pitkä puhe.

    Asiakkaalle halutaan tuottaa hyvä kokemus

    Kun asiakas lähtee tapaamisesta, haluamme yleensä hänen kokevan tulleensa kohdatuksi hyvin.

    Mitä jos ajattelisimme samalla tavalla myös työyhteisössä?

    Ei niin, että työpaikasta tulisi jatkuvaa miellyttämistä.

    Vaan niin, että jokainen kohtaaminen jättäisi jälkeensä hieman enemmän luottamusta kuin epäluottamusta.

    Hieman enemmän arvostusta kuin välinpitämättömyyttä.

    Kunnioitus ei maksa mitään

    Usein parhaat asiakaskokemukset syntyvät pienistä asioista.

    Ystävällisestä tervehdyksestä.

    Kuuntelemisesta.

    Selkeästä viestinnästä.

    Lupauksen pitämisestä.

    Täsmälleen samat asiat rakentavat myös hyvää työyhteisöä.

    Ne eivät vaadi suurta budjettia.

    Ne vaativat vain tietoista valintaa.

    Työkaveri ei ole este työnteolle

    Joskus kiireessä alamme nähdä muut ihmiset häiriötekijöinä.

    Joku kysyy neuvoa.

    Joku tarvitsee apua.

    Joku haluaa keskustella.

    Silloin on helppo ajatella, että nämä vievät aikaa varsinaiselta työltä.

    Mutta entä jos ihmiset eivät olekaan este työnteolle?

    Entä jos he ovat työn tärkein osa?

    Suurin osa työelämän onnistumisista syntyy lopulta yhteistyöstä.

    Ja yhteistyö syntyy kohtaamisista.

    Sisäiset asiakkaat

    Tämän juttusarjan aikana olemme puhuneet sisäisistä asiakkaista.

    Työntekijäkokemuksesta.

    Työilmapiiristä.

    Luottamuksesta.

    Johtamisesta.

    Arvostuksesta.

    Kaikkia näitä yhdistää yksi ajatus.

    Tapa, jolla kohtelemme toisiamme työpaikalla, näkyy lopulta myös asiakkaalle.

    Ei välttämättä heti.

    Mutta ajan myötä väistämättä.

    Lopuksi

    Ehkä työkaveria ei tarvitse kohdella asiakkaana.

    Mutta ehkä voisimme lainata asiakaskokemuksesta yhden tärkeän ajatuksen.

    Jokainen ihminen haluaa tulla kohdatuksi kunnioittavasti.

    Haluaa tulla kuulluksi.

    Haluaa tuntea olevansa tärkeä.

    Myös silloin, kun hän työskentelee samassa organisaatiossa kuin me.

    Ja ehkä juuri siitä alkaa sekä hyvä työyhteisö että hyvä asiakaskokemus.

    Kirjoittajalta

    Jos kohtelemme asiakkaita hyvin mutta unohdamme toisemme, rakennamme vain puolet siitä kulttuurista, jota tavoittelemme.

    Todellinen tunnelma syntyy tavasta, jolla kohtelemme myös niitä ihmisiä, joiden kanssa työskentelemme joka päivä.

  • Burnout ei ala loppuunpalamisesta

    Burnout ei ala loppuunpalamisesta

    Burnout ei ala loppuunpalamisesta

    Kun puhumme burnoutista, mieleemme nousee usein ihminen, joka on jo täysin uupunut.

    Ihminen, joka ei enää jaksa.

    Ihminen, jonka voimavarat ovat loppuneet.

    Mutta burnout ei yleensä ala siitä.

    Se alkaa paljon aikaisemmin.

    Usein niin hiljaa, ettei kukaan huomaa sitä.

    Ei edes ihminen itse.

    Burnout alkaa usein vahvuuksista

    Työelämässä arvostetaan monia ominaisuuksia.

    Vastuullisuutta.

    Sitoutumista.

    Joustavuutta.

    Halua auttaa.

    Kykyä kantaa vastuuta.

    Nämä ovat arvokkaita vahvuuksia.

    Ja juuri siksi burnout yllättää niin monet.

    Se ei useinkaan löydä ensimmäisenä niitä, jotka eivät välitä.

    Se löytää ne, jotka välittävät paljon.

    Aluksi kaikki näyttää hyvältä

    Moni burnoutiin johtava tarina alkaa innostuksesta.

    Työ tuntuu merkitykselliseltä.

    Haluaa onnistua.

    Haluaa auttaa.

    Haluaa tehdä työnsä hyvin.

    Ylimääräinen ponnistus ei tunnu raskaalta.

    Päinvastoin.

    Se tuntuu tärkeältä.

    Ja joskus juuri siksi ensimmäisiä merkkejä on vaikea huomata.

    Pikkuhiljaa venymisestä tulee normaalia

    Yksi ylimääräinen tehtävä.

    Yksi pidempi päivä.

    Yksi viikonloppuna vastattu sähköposti.

    Yksi projekti lisää.

    Yksi ihminen lisää autettavaksi.

    Yksittäisinä hetkinä nämä eivät välttämättä tunnu suurilta.

    Mutta vähitellen niistä voi muodostua uusi normaali.

    Ja silloin ihminen alkaa käyttää enemmän energiaa kuin ehtii palauttaa takaisin.

    Väsymys ei ole ensimmäinen merkki

    Moni ajattelee, että burnout alkaa väsymyksestä.

    Usein ensimmäiset merkit ovat paljon hienovaraisempia.

    Ilo vähenee.

    Kärsivällisyys vähenee.

    Asiat alkavat tuntua raskaammilta kuin ennen.

    Palautuminen kestää pidempään.

    Työ pyörii mielessä myös vapaa-ajalla.

    Ihminen alkaa tehdä asioita enemmän velvollisuudesta kuin innostuksesta.

    Sitten alkaa vetäytyminen

    Jossain vaiheessa energiaa ei enää riitä kaikkeen.

    Ihminen alkaa säästää sitä.

    Keskusteluihin osallistuu vähemmän.

    Ideoita ehdottaa vähemmän.

    Auttaa vähemmän.

    Innostuu vähemmän.

    Ulkopuolelta katsottuna tämä voidaan joskus tulkita motivaation puutteeksi.

    Todellisuudessa kyse voi olla selviytymisestä.

    Kukaan ei pala loppuun yksin

    Burnoutista puhuttaessa huomio kohdistuu usein yksilöön.

    Miten hän voisi huolehtia itsestään paremmin?

    Miten hän voisi palautua?

    Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä.

    Mutta niiden rinnalla kannattaa kysyä myös jotain muuta.

    Millaisessa ympäristössä hän työskentelee?

    Voiko siellä pyytää apua?

    Voiko siellä sanoa, ettei jaksa?

    Voiko siellä olla keskeneräinen?

    Voiko siellä asettaa rajoja?

    Työyhteisöllä on usein suurempi vaikutus kuin ymmärrämmekään.

    Mitä jos huomaisimme toisemme aikaisemmin?

    Useimmat ihmiset eivät romahda yhdessä päivässä.

    Useimmiten ympärillä näkyy merkkejä jo pitkään.

    Ehkä joku ei enää naura samalla tavalla.

    Ehkä joku vetäytyy.

    Ehkä joku sanoo olevansa väsynyt, mutta kukaan ei pysähdy kuuntelemaan.

    Ehkä joku on ollut liian pitkään se, joka auttaa kaikkia muita.

    Joskus tärkein kysymys ei ole:

    ”Miten voimme saada enemmän aikaan?”

    Vaan:

    ”Miten ihmisemme voivat?”

    Lopuksi

    Burnout ei yleensä ala loppuunpalamisesta.

    Se alkaa paljon aikaisemmin.

    Usein hetkistä, jotka näyttävät ulospäin aivan tavallisilta.

    Ylimääräisestä vastuusta.

    Jatkuvasta joustamisesta.

    Omien rajojen unohtamisesta.

    Tai siitä, ettei kukaan huomaa kysyä, miten oikeasti menee.

    Siksi burnoutin ehkäiseminen ei ala vasta silloin, kun ihminen on uupunut.

    Se alkaa paljon aikaisemmin.

    Tavasta, jolla kohtelemme itseämme.

    Ja tavasta, jolla kohtelemme toisiamme.

    Kirjoittajalta

    Burnout ei yleensä ala siitä, että ihminen välittää liian vähän.

    Se alkaa usein siitä, että hän välittää liian pitkään enemmän kuin jaksaa kantaa.

  • Sisäiset asiakkaat eivät ole strategia – ne ovat ihmisiä

    Sisäiset asiakkaat eivät ole strategia – ne ovat ihmisiä

    Sisäiset asiakkaat eivät ole strategia – ne ovat ihmisiä

    Tätä juttusarjaa kirjoittaessani olen huomannut palaavani saman ajatuksen äärelle yhä uudelleen.

    Työelämässä puhumme paljon asiakkaista.

    Asiakaskokemuksesta.

    Työntekijäkokemuksesta.

    Johtamisesta.

    Työilmapiiristä.

    Yrityskulttuurista.

    Burnoutin ehkäisystä.

    Monimuotoisuudesta.

    Kaikki nämä ovat tärkeitä aiheita.

    Silti niiden keskellä on helppo unohtaa jotakin hyvin yksinkertaista.

    Kaikki nämä sanat tarkoittavat lopulta ihmisiä.

    Työpaikoilla kohtaavat ihmiset

    Joskus työelämästä puhutaan kuin koneistosta.

    Prosesseista.

    Resursseista.

    Tehokkuudesta.

    Rakenteista.

    Ne ovat osa kokonaisuutta.

    Mutta niiden keskellä työpaikalle saapuu joka aamu joukko ihmisiä.

    Jokaisella heistä on oma tarinansa.

    Omat vahvuutensa.

    Omat pelkonsa.

    Omat toiveensa.

    Omat rajansa.

    Ja jokainen heistä haluaa pohjimmiltaan samoja asioita.

    Tulla nähdyksi.

    Tulla kuulluksi.

    Tulla kohdelluksi kunnioittavasti.

    Hyvä työelämä rakentuu pienistä hetkistä

    Tämän sarjan aikana olemme puhuneet luottamuksesta.

    Arvostuksesta.

    Kohtaamisista.

    Työilmapiiristä.

    Ne eivät synny suurissa juhlapuheissa.

    Ne syntyvät arjessa.

    Tavassa, jolla tervehdimme.

    Tavassa, jolla kuuntelemme.

    Tavassa, jolla annamme palautetta.

    Tavassa, jolla puhumme toisistamme silloin, kun toinen ei ole paikalla.

    Usein juuri ne hetket rakentavat työpaikan todellista tunnelmaa.

    Sisäinen asiakas on näkökulma

    Kun puhun sisäisistä asiakkaista, en tarkoita sitä, että työpaikasta pitäisi tulla palvelutiski.

    Enkä sitä, että kaikkien pitäisi miellyttää kaikkia.

    Tarkoitan jotain paljon yksinkertaisempaa.

    Ajatusta siitä, että myös työyhteisön sisällä ihmisten kokemuksella on merkitystä.

    Että työkaverin kokemusta kannattaa kuunnella yhtä aidosti kuin asiakkaan kokemusta.

    Että arvostus kuuluu myös niille ihmisille, jotka rakentavat yritystä sisältäpäin.

    Yrityksen tunnelma näkyy kauemmas kuin uskommekaan

    Tapa, jolla ihmiset kohtelevat toisiaan työpaikalla, ei jää työpaikan seinien sisälle.

    Se näkyy asiakkaalle.

    Yhteistyökumppaneille.

    Uusille työntekijöille.

    Hakijoille.

    Ja joskus myös ihmisten läheisille kotona.

    Hyvä kohtelu leviää.

    Niin leviää myös välinpitämättömyys.

    Siksi jokainen kohtaaminen on merkityksellinen.

    Vaikka emme sitä aina huomaa.

    Ehkä tärkein kysymys

    Tämän sarjan aikana olemme kysyneet monia kysymyksiä.

    Mutta ehkä tärkein niistä on tämä:

    Millaisen tunteen ihmiset saavat kohdatessaan meidät?

    Ei vain asiakkaat.

    Vaan myös työkaverit.

    Työntekijät.

    Esihenkilöt.

    Yhteistyökumppanit.

    Ja me itse.

    Sillä usein juuri tuo tunne jää ihmisille mieleen pisimmäksi aikaa.

    Lopuksi

    Työelämä muuttuu.

    Työkalut muuttuvat.

    Organisaatiot muuttuvat.

    Mutta yksi asia säilyy.

    Työ tehdään edelleen ihmisten välillä.

    Ehkä siksi kaikkein tärkein kilpailuetu ei ole teknologia.

    Ei prosessi.

    Eikä strategia.

    Ehkä kaikkein tärkein kilpailuetu on kyky kohdata toinen ihminen arvokkaana.

    Sillä siitä rakentuvat luottamus, yhteistyö, työilmapiiri, asiakaskokemus ja lopulta koko yrityskulttuuri.

    Kirjoittajalta

    Jokaisen yrityksen tärkein voimavara ei ole sen järjestelmissä.

    Se löytyy siitä, miten ihmiset kohtelevat toisiaan silloin, kun kohtaavat.

  • Markkinoinnin tunnejälki

    Markkinoinnin tunnejälki

    Moni yritys miettii, kuinka saada enemmän näkyvyyttä.

    Kuinka tavoittaa enemmän ihmisiä.

    Kuinka saada enemmän klikkauksia.

    Enemmän seuraajia.

    Enemmän huomiota.

    Ne ovat ymmärrettäviä tavoitteita.

    Mutta joskus mietin, jääkö jotain tärkeää kysymättä.

    Entä mitä tapahtuu kohtaamisen jälkeen?

    Mitä ihmiselle jää mieleen?

    Useimmat meistä eivät muista kaikkia mainoksia, joita olemme nähneet.

    Emme muista kaikkia verkkosivuja, joilla olemme vierailleet.

    Emme muista kaikkia julkaisuja, jotka ovat vilahtaneet ohitsemme.

    Silti jotkut yritykset jäävät mieleen.

    Miksi?

    Uskon, että syy löytyy usein tunnejäljestä.

    Tunnejälki on se, mikä jää jäljelle, kun sanat alkavat unohtua.

    Se voi olla tunne siitä, että tuli ymmärretyksi.

    Se voi olla tunne siitä, että joku puhui aidosti.

    Se voi olla tunne turvallisuudesta, innostuksesta tai selkeydestä.

    Tunnejälki ei synny vain siitä, mitä sanot.

    Se syntyy myös siitä, miten sanot sen.

    Kuvitellaan kaksi yritystä.

    Molemmat tarjoavat samaa palvelua.

    Molemmat osaavat työnsä.

    Molemmilla on toimivat verkkosivut.

    Silti toinen tuntuu etäiseltä.

    Toinen helposti lähestyttävältä.

    Mikä niiden ero on?

    Usein kyse ei ole tiedosta.

    Kyse on kokemuksesta.

    Markkinointi ei ole vain viestin välittämistä.

    Se on kokemuksen rakentamista jo ennen ensimmäistä kohtaamista.

    Siksi uskon, että hyvä markkinointi ei kysy pelkästään:

    Mitä haluan ihmisten tietävän?

    Vaan myös:

    Mitä haluan ihmisten tuntevan?

    Tämä ei tarkoita tunteilla manipulointia.

    Päinvastoin.

    Se tarkoittaa tietoisuutta siitä, että ihmiset ovat enemmän kuin järkeä.

    Me muistamme kokemuksia.

    Tunnelmia.

    Kohtaamisia.

    Ajattele ihmistä, jonka tapa kohdata jäi mieleesi vuosiksi.

    Et ehkä muista kaikkea, mitä hän sanoi.

    Mutta muistat, miltä hänen seurassaan tuntui olla.

    Yritysten kohdalla tapahtuu usein sama asia.

    Ihmiset eivät välttämättä muista verkkosivujesi jokaista lausetta.

    Mutta he muistavat, tuntuiko sivu sekavalta vai selkeältä.

    Kylmältä vai lämpimältä.

    Aidolta vai rakennetulta.

    Tunnejälki syntyy pienistä asioista.

    Sanoista.

    Kuvista.

    Väreistä.

    Tarinoista.

    Kohtaamisista.

    Mutta ennen kaikkea se syntyy johdonmukaisuudesta.

    Kun se, mitä lupaat, vastaa sitä, mitä ihminen kokee.

    Tunnelmanrakentajassa puhun usein näkyvän ja näkymättömän maailman välisestä yhteydestä.

    Tunnejälki elää juuri siinä rajapinnassa.

    Se ei ole täysin näkyvä.

    Mutta sen vaikutukset näkyvät pitkään.

    Ehkä siksi vahvin markkinointi ei aina ole äänekkäintä.

    Se on markkinointia, joka jättää ihmiseen jotakin arvokasta.

    Lopulta kysymys ei ehkä ole:

    Kuinka moni näki viestini?

    Vaan:

    Mitä viestistä jäi ihmiselle mukaan?

    Kirjoittajalta

    Olen huomannut muistavani elämästäni parhaiten ihmiset, paikat ja yritykset, jotka ovat jättäneet minuun jonkinlaisen tunnejäljen.

    Harvoin muistan täydellisiä lauseita tai hienoja kampanjoita.

    Mutta muistan kokemuksen.

    Ehkä juuri siksi uskon, että markkinoinnin tärkein tehtävä ei ole vain tulla nähdyksi.

    Sen tehtävä on jättää jälki, joka tuntuu vielä kohtaamisen jälkeenkin.

  • Brändi on lupaus

    Brändi on lupaus

    Brändi on lupaus

    Kun kuulemme sanan brändi, mieleen tulee helposti logo.

    Tai värit.

    Tai verkkosivut.

    Tai tunnettu yritys.

    Mutta entä jos brändi onkin jotain paljon yksinkertaisempaa?

    Entä jos brändi on lupaus?

    Ei välttämättä ääneen lausuttu lupaus.

    Ei markkinointilause.

    Ei slogan.

    Vaan hiljainen odotus, joka syntyy ihmisen mielessä.

    Ajatellaan hetki kahvilaa, jossa käyt säännöllisesti.

    Todennäköisesti palaat sinne syystä.

    Ehkä tiedät saavasi hyvää kahvia.

    Ehkä tunnet olosi tervetulleeksi.

    Ehkä pidät tunnelmasta.

    Joka tapauksessa odotat jotakin.

    Ja juuri siinä piilee lupauksen voima.

    Brändi syntyy usein jo ennen kohtaamista.

    Kun ihminen näkee verkkosivusi.

    Lukee julkaisusi.

    Kuulee nimesi ensimmäisen kerran.

    Hänen mieleensä alkaa muodostua kuva.

    Millainen tämä yritys on?

    Millaisia ihmisiä siellä työskentelee?

    Miltä kohtaaminen tuntuu?

    Silloin syntyy ensimmäinen lupaus.

    Varsinainen testi tapahtuu kuitenkin vasta kohtaamisessa.

    Täyttyykö lupaus?

    Jos verkkosivut lupaavat lämpöä mutta kohtaaminen tuntuu kylmältä, syntyy ristiriita.

    Jos markkinointi lupaa aitoutta mutta kaikki tuntuu käsikirjoitetulta, syntyy ristiriita.

    Ja ihmiset huomaavat nämä ristiriidat yllättävän nopeasti.

    Siksi brändi ei ole vain sitä, mitä yritys kertoo itsestään.

    Brändi on myös sitä, mitä ihmiset kokevat.

    Tunnelmanrakentajan näkökulmasta vahvin lupaus ei synny täydellisestä markkinoinnista.

    Se syntyy silloin, kun sydän ja näkyvä maailma ovat linjassa.

    Kun arvot näkyvät teoissa.

    Kun sanat vastaavat todellisuutta.

    Kun kokemus tukee viestiä.

    Silloin lupaus ei tunnu markkinoinnilta.

    Se tuntuu luottamukselta.

    Ehkä juuri siksi jotkut yritykset jäävät mieleen vuosiksi.

    Ei siksi, että niillä olisi näyttävin logo.

    Vaan siksi, että ne pitivät lupauksensa.

    Lopulta ihmiset unohtavat usein sanat.

    Mutta he muistavat, miltä kohtaaminen tuntui.

    Ja juuri siitä syntyy luottamus.

    Yksi onnistunut kohtaaminen kerrallaan.

    Tunnelmanrakentajassa puhun usein tunnejäljestä.

    Brändin lupaus ja tunnejälki liittyvät vahvasti toisiinsa.

    Lupaus on odotus ennen kohtaamista.

    Tunnejälki on kokemus kohtaamisen jälkeen.

    Näiden kahden väliin rakentuu koko brändi.

    Kirjoittajalta

    Kun ajattelen vahvoja brändejä, en ajattele ensimmäisenä logoja tai kampanjoita.

    Ajattelen luottamusta.

    Luottamus syntyy silloin, kun ihminen voi kerta toisensa jälkeen luottaa siihen, että lupaus pitää.

    Ehkä juuri siksi brändi ei ole vain näkyvyyttä.

    Se on myös vastuuta siitä, mitä näkyvyys lupaa.

  • Näkyväksi tuleminen ei ole huomion hakemista

    Näkyväksi tuleminen ei ole huomion hakemista

    Moni meistä haluaa tulla nähdyksi.

    Mutta harva haluaa olla huomion keskipiste.

    Näiden kahden asian välillä on suuri ero.

    Silti näkyväksi tuleminen herättää usein ristiriitaisia tunteita.

    Erityisesti silloin, kun puhutaan yrittäjyydestä, markkinoinnista tai oman työn esille tuomisesta.

    Saatamme ajatella:

    En halua tyrkyttää itseäni.

    Tai:

    En halua tehdä itsestäni numeroa.

    Tai:

    En halua olla jatkuvasti esillä.

    Ymmärrän tämän hyvin.

    Olen itsekin ajatellut niin.

    Pitkään uskoin, että näkyväksi tuleminen tarkoittaa huomion tavoittelua.

    Ja koska huomion hakeminen ei tuntunut omalta, vetäydyin mieluummin taustalle.

    Vasta myöhemmin aloin nähdä asian toisella tavalla.

    Ehkä näkyväksi tuleminen ei olekaan huomion hakemista.

    Ehkä se on yhteyden mahdollistamista.

    Ajatellaan kirjaa.

    Kirja ei huuda kirjahyllyssä.

    Se ei vaadi ketään lukemaan itseään.

    Silti joku löytää sen juuri oikealla hetkellä.

    Ajatellaan majakkaa.

    Se ei juokse laivojen perässä.

    Se ei pakota ketään seuraamaan itseään.

    Se vain näyttää valoa.

    Ehkä näkyväksi tuleminen muistuttaa enemmän majakkaa kuin megafonia.

    Moni ihminen piilottaa osaamistaan, ajatuksiaan tai tarinaansa, koska pelkää näyttävänsä itsekeskeiseltä.

    Mutta samalla hän saattaa estää jotakuta löytämästä juuri sitä, mitä tämä tarvitsee.

    Joskus näkyväksi tuleminen ei ole palvelus itselle.

    Se on palvelus toiselle.

    Miten joku voisi löytää ajatuksesi, jos et koskaan kerro niitä?

    Miten joku voisi hyötyä työstäsi, jos et koskaan näytä sitä?

    Miten joku voisi tunnistaa itsensä kokemuksistasi, jos et koskaan sanoita niitä?

    Näkyväksi tuleminen ei tarkoita, että kaikkien pitäisi pitää sinusta.

    Se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä kanssasi.

    Se ei tarkoita jatkuvaa esiintymistä.

    Usein se tarkoittaa paljon yksinkertaisempaa asiaa.

    Se tarkoittaa uskallusta olla näkyvissä omana itsenään.

    Tunnelmanrakentajassa puhun usein näkyvän ja näkymättömän maailman välisestä yhteydestä.

    Näkyväksi tuleminen on yksi niistä silloista.

    Ensin syntyy ajatus.

    Sitten merkitys.

    Sitten sanat.

    Ja lopulta jotain, minkä toinen ihminen voi nähdä.

    Siksi näkyväksi tuleminen ei ala somesta.

    Se ei ala markkinoinnista.

    Se ei ala algoritmeista.

    Se alkaa siitä hetkestä, kun päätät, ettei sinun tarvitse enää piilottaa sitä, mikä on sinulle tärkeää.

    Ehkä kaikkein suurin väärinkäsitys on tämä:

    Näkyväksi tuleminen ei ole huomion pyytämistä.

    Se on mahdollisuuden antamista.

    Mahdollisuuden löytää.

    Mahdollisuuden kohdata.

    Mahdollisuuden ymmärtää.

    Näkyvyys ei ole itse tarkoitus.

    Yhteys on.

    Kirjoittajalta

    En usko, että kaikkien pitäisi olla valokeilassa.

    Mutta uskon, että jokaisella on oikeus tulla nähdyksi sellaisena kuin on.

    Ehkä näkyväksi tuleminen ei ole rohkeutta olla äänekkäin.

    Ehkä se on rohkeutta lakata piiloutumasta.

  • Miksi tarvitsen merkityksen?

    Miksi tarvitsen merkityksen?

    Jotkut ihmiset osaavat tehdä asioita vain siksi, että ne täytyy tehdä.

    Minä olen aina ihaillut sitä.

    Minulle pelkkä tehtävä ei yleensä riitä.

    Tarvitsen syyn.

    Tarvitsen yhteyden.

    Tarvitsen merkityksen.

    Jos joku pyytää minua tekemään jotakin, ensimmäinen kysymykseni ei useinkaan ole:

    Miten tämä tehdään?

    Vaan:

    Miksi tämä tehdään?

    Pitkään ajattelin, että siinä oli jotain vialla.

    Miksi en voinut vain tehdä niin kuin muut?

    Miksi tarvitsin kokonaiskuvan ennen ensimmäistä askelta?

    Miksi halusin ymmärtää tarkoituksen ennen toimintaa?

    Vuosien aikana olen alkanut nähdä asian toisin.

    Ehkä kyse ei ole vastarinnasta.

    Ehkä kyse on tavasta hahmottaa maailmaa.

    Kun ymmärrän merkityksen, yksityiskohdat löytävät paikkansa.

    Kun ymmärrän suunnan, askeleet alkavat järjestyä.

    Kun näen kokonaisuuden, osat muuttuvat ymmärrettäviksi.

    Mutta jos merkitys puuttuu, tapahtuu jotain kummallista.

    Asiat muuttuvat irrallisiksi.

    Ohjeita voi olla paljon.

    Tietoa voi olla paljon.

    Mahdollisuuksia voi olla paljon.

    Silti mikään ei tunnu tarttuvan kiinni.

    Vähän kuin yrittäisi rakentaa palapeliä ilman kuvaa kannessa.

    Palat ovat olemassa.

    Mutta niiden paikka ei avaudu.

    Olen huomannut saman ilmiön myös yrittäjyydessä.

    Moni etsii tehokkaampia työkaluja.

    Parempia strategioita.

    Uusia markkinointikeinoja.

    Ne voivat olla hyödyllisiä.

    Mutta jos yhteys merkitykseen puuttuu, mikään niistä ei tunnu oikein omalta.

    Siksi uskon, että merkitys ei ole ylimääräinen lisä.

    Se on perusta.

    Kun tiedämme, mikä meille on tärkeää, päätöksistä tulee helpompia.

    Emme ehkä tiedä kaikkia vastauksia.

    Mutta tiedämme, mihin suuntaan haluamme kulkea.

    Ehkä juuri siksi palaan yhä uudelleen samoihin kysymyksiin:

    Miksi tämä on tärkeää?

    Mitä tällä rakennetaan?

    Mitä jälkeä haluan jättää?

    Ne eivät ole este toiminnalle.

    Ne ovat kompassi.

    Tunnelmanrakentajassa puhun usein näkyvästä ja näkymättömästä.

    Merkitys kuuluu näkymättömään maailmaan.

    Sitä ei voi aina mitata.

    Sitä ei voi aina todistaa.

    Mutta sen vaikutuksen voi nähdä.

    Kun merkitys löytyy, energia muuttuu.

    Suunta selkiytyy.

    Askeleet kevenevät.

    Ehkä tärkein kysymys ei ole:

    Miten pääsen perille?

    Vaan:

    Miksi olen matkalla?

    Kirjoittajalta

    Olen huomannut tarvitsevani merkityksen lähes kaikkeen, mitä teen.

    Pitkään pidin sitä heikkoutena.

    Nykyään ajattelen, että se on yksi tavoista, joilla rakennan yhteyttä maailmaan.

    Kun merkitys löytyy, myös suunta löytyy helpommin.

  • Miksi pidämme muita kompassina?

    Miksi pidämme muita kompassina?

    Moni meistä ajattelee etsivänsä neuvoja.

    Tukea.

    Vahvistusta.

    Ymmärrystä.

    Mutta joskus etsimme jotain paljon perustavanlaatuisempaa.

    Suuntaa.

    En tarkoita suuntaa kartalla.

    Tarkoitan tunnetta siitä, että tiedämme missä olemme ja mihin olemme menossa.

    Pitkään ajattelin, että ihmiset ympärilläni näkivät jotakin, mitä minä en nähnyt.

    Jos joku oli varma mielipiteestään, uskoin helposti hänen tietävän paremmin.

    Jos joku kulki määrätietoisesti eteenpäin, oletin hänen löytäneen jotakin tärkeää.

    Huomaamattani annoin toisille ihmisille tehtävän, joka ei oikeastaan kuulunut heille.

    Tein heistä kompassin.

    Ongelma on siinä, että jokaisella ihmisellä on oma karttansa.

    Omat kokemuksensa.

    Omat arvonsa.

    Omat pelkonsa.

    Omat unelmansa.

    Kun seuraamme toisen ihmisen kompassia liian pitkään, saatamme päätyä paikkaan, joka on hänelle oikea mutta meille vieras.

    Tämä ei tarkoita, etteivätkö muut ihmiset olisi tärkeitä.

    Päinvastoin.

    Tarvitsemme peilejä.

    Tarvitsemme keskusteluja.

    Tarvitsemme yhteyttä.

    Mutta ehkä ihmisten tehtävä ei ole näyttää meille pohjoista.

    Ehkä heidän tehtävänsä on auttaa meitä löytämään oma pohjoinen.

    Ajatus kuulostaa yksinkertaiselta.

    Silti se voi olla yllättävän vaikea.

    Moni meistä on oppinut jo varhain tarkkailemaan muita.

    Mitä odotetaan?

    Mikä on oikein?

    Miten pitäisi toimia?

    Vähitellen ulkopuolisista suunnista voi tulla niin voimakkaita, että oma suunta alkaa hämärtyä.

    Silloin saatamme huomata kysyvämme jatkuvasti:

    Mitä minun pitäisi tehdä?

    Kun todellinen kysymys voisi olla:

    Mitä minä itse pidän tärkeänä?

    Tunnelmanrakentajassa puhun usein yhteydestä.

    Ehkä siksi, että suunta löytyy harvoin suorittamalla.

    Useammin se löytyy yhteydestä.

    Yhteydestä:

    • omiin arvoihin
    • omiin kokemuksiin
    • omaan tapaan nähdä maailma

    Kun yhteys vahvistuu, muiden ihmisten merkitys ei vähene.

    Se muuttuu.

    He eivät ole enää kompassi.

    He ovat matkakumppaneita.

    Ehkä tärkein kysymys ei ole:

    Kuka näyttää minulle suunnan?

    Vaan:

    Miten opin kuuntelemaan omaa kompassiani?

    Kirjoittajalta

    Olen huomannut, että monet elämäni tärkeimmistä oivalluksista ovat syntyneet silloin, kun olen lakannut etsimästä vastauksia ulkopuolelta ja alkanut kuunnella tarkemmin sitä, mikä tuntuu merkitykselliseltä sisältäpäin.

    Ehkä oma suunta ei ole jotain, joka täytyy löytää.

    Ehkä se on jotain, jonka äärelle täytyy palata.