Moni meistä ajattelee etsivänsä neuvoja.
Tukea.
Vahvistusta.
Ymmärrystä.
Mutta joskus etsimme jotain paljon perustavanlaatuisempaa.
Suuntaa.
En tarkoita suuntaa kartalla.
Tarkoitan tunnetta siitä, että tiedämme missä olemme ja mihin olemme menossa.
Pitkään ajattelin, että ihmiset ympärilläni näkivät jotakin, mitä minä en nähnyt.
Jos joku oli varma mielipiteestään, uskoin helposti hänen tietävän paremmin.
Jos joku kulki määrätietoisesti eteenpäin, oletin hänen löytäneen jotakin tärkeää.
Huomaamattani annoin toisille ihmisille tehtävän, joka ei oikeastaan kuulunut heille.
Tein heistä kompassin.
Ongelma on siinä, että jokaisella ihmisellä on oma karttansa.
Omat kokemuksensa.
Omat arvonsa.
Omat pelkonsa.
Omat unelmansa.
Kun seuraamme toisen ihmisen kompassia liian pitkään, saatamme päätyä paikkaan, joka on hänelle oikea mutta meille vieras.
Tämä ei tarkoita, etteivätkö muut ihmiset olisi tärkeitä.
Päinvastoin.
Tarvitsemme peilejä.
Tarvitsemme keskusteluja.
Tarvitsemme yhteyttä.
Mutta ehkä ihmisten tehtävä ei ole näyttää meille pohjoista.
Ehkä heidän tehtävänsä on auttaa meitä löytämään oma pohjoinen.
Ajatus kuulostaa yksinkertaiselta.
Silti se voi olla yllättävän vaikea.
Moni meistä on oppinut jo varhain tarkkailemaan muita.
Mitä odotetaan?
Mikä on oikein?
Miten pitäisi toimia?
Vähitellen ulkopuolisista suunnista voi tulla niin voimakkaita, että oma suunta alkaa hämärtyä.
Silloin saatamme huomata kysyvämme jatkuvasti:
Mitä minun pitäisi tehdä?
Kun todellinen kysymys voisi olla:
Mitä minä itse pidän tärkeänä?
Tunnelmanrakentajassa puhun usein yhteydestä.
Ehkä siksi, että suunta löytyy harvoin suorittamalla.
Useammin se löytyy yhteydestä.
Yhteydestä:
- omiin arvoihin
- omiin kokemuksiin
- omaan tapaan nähdä maailma
Kun yhteys vahvistuu, muiden ihmisten merkitys ei vähene.
Se muuttuu.
He eivät ole enää kompassi.
He ovat matkakumppaneita.
Ehkä tärkein kysymys ei ole:
Kuka näyttää minulle suunnan?
Vaan:
Miten opin kuuntelemaan omaa kompassiani?
Kirjoittajalta
Olen huomannut, että monet elämäni tärkeimmistä oivalluksista ovat syntyneet silloin, kun olen lakannut etsimästä vastauksia ulkopuolelta ja alkanut kuunnella tarkemmin sitä, mikä tuntuu merkitykselliseltä sisältäpäin.
Ehkä oma suunta ei ole jotain, joka täytyy löytää.
Ehkä se on jotain, jonka äärelle täytyy palata.
Vastaa