Muutama vuosi sitten kuulin ensimmäistä kertaa, että kaikki ihmiset eivät ajattele kuvina.
Muistan pysähtyneeni hetkeksi.
Miten niin eivät?
Olin pitänyt sitä itsestäänselvyytenä koko elämäni.
Kun joku puhuu minulle, en kuule vain sanoja.
Näen jotain.
Joskus se on maisema.
Joskus tilanne.
Joskus kokonainen tapahtumasarja.
Välillä kuin kohtaus elokuvasta.
Jos joku sanoo:
”Rakennetaan silta.”
En näe pelkkää sanaa.
Näen sillan.
Sen materiaalin.
Ympäristön.
Sen, mitä sillan toisella puolella on.
Ja usein myös sen, miksi silta on rakennettu.
Sama tapahtuu lähes kaikessa.
Kun luen tekstiä, ymmärrän sitä kuvien kautta.
Kun kuuntelen ihmistä, rakennan mielessäni näkymän siitä, mitä hän tarkoittaa.
Kun suunnittelen jotain uutta, näen ensin vision ja vasta sen jälkeen alan rakentaa sitä.
Tämä tapa ajatella on ollut minulle valtava vahvuus.
Sen ansiosta minun on helppo:
- hahmottaa kokonaisuuksia
- nähdä yhteyksiä asioiden välillä
- rakentaa uusia ideoita
- luoda mielikuvia
Ehkä juuri siksi markkinointi, brändit ja tarinat ovat tuntuneet minulle luontevilta.
Ne rakentuvat kuvista, merkityksistä ja tunteista.
Mutta jokaisella vahvuudella on myös varjopuolensa.
Minun tapauksessani se liittyy odotuksiin.
Kun joku käyttää sanoja kuten:
- huikea
- upea
- maaginen
niistä syntyy päässäni valtava kuva.
Jos todellisuus ei vastaa sitä kuvaa, petyn helposti.
En siksi, että odottaisin liikaa.
Vaan siksi, että sisäinen kartta ei enää vastaa maastoa.
Sama ilmiö näkyy oppimisessa.
Jos en saa muodostettua mielikuvaa siitä, mitä minulle selitetään, ymmärtäminen muuttuu vaikeaksi.
Silloin sanat jäävät irrallisiksi.
Ikään kuin yrittäisin rakentaa palapeliä ilman kuvaa kannessa.
Ehkä juuri siksi olen aina kaivannut esimerkkejä.
Malleja.
Valmiita töitä.
Karttoja.
En siksi, että haluaisin kopioida niitä.
Vaan siksi, että niiden avulla pystyn muodostamaan kuvan.
Ja vasta kuvan kautta ymmärrän kokonaisuuden.
Vuosien ajan yritin selittää tätä muille ihmisille.
Se ei ollut helppoa.
Miten kuvailet tapaa ajatella ihmiselle, joka ei ajattele samalla tavalla?
Vasta myöhemmin ymmärsin, ettei kyse ole oikeasta tai väärästä tavasta hahmottaa maailmaa.
Kyse on erilaisista tavoista.
Toiset ajattelevat enemmän sanojen kautta.
Toiset rakenteiden.
Toiset tunteiden.
Toiset kuvien.
Ehkä tärkein oivallus ei ollutkaan se, että ajattelen kuvina.
Vaan se, että kaikki eivät ajattele.
Ja juuri siksi tarvitsemme siltoja toistemme välille.
Kun ymmärrämme, että ihmiset näkevät maailman eri tavoin, meidän ei tarvitse enää ihmetellä, miksi sama viesti herättää erilaisia tulkintoja.
Voimme alkaa kysyä:
Millaisen kuvan tämä ihminen näkee?
Tai ehkä vielä tärkeämmin:
Näkeekö hän lainkaan samaa kuvaa kuin minä?
Ehkä ymmärrys alkaa juuri siitä hetkestä, kun lakkaamme olettamasta, että kaikki katsovat maailmaa samasta ikkunasta.
Kirjoittajalta
Näen maailman kuvina.
Ehkä siksi olen viettänyt suuren osan elämästäni yrittäen ymmärtää, miten ihmiset ajattelevat, kokevat ja rakentavat yhteyttä toisiinsa.
Tunnelmanrakentaja on tutkimusmatka merkityksiin, näkyvyyteen ja siihen, mitä tapahtuu ihmisen sisäisen maailman ja näkyvän maailman välissä.
Vastaa